Rukarinne
Ylellistä majoitusta Rukalla
Rukarinne
Ylellistä majoitusta Rukalla
Edustusmajaksi & lomaan
Rukarinne sijaitsee nimensä mukaisesti Rukalla, Suomen suosituimpiin kuuluvassa ympärivuotisessa lomakeskuksessa.
Oletpa sitten lomalla tai työmatkalla, Rukarinteellä voit keskittyä olennaiseen, luonnon rauhaan ja kiireettömään oleiluun, kuitenkin lähellä tarvitsemiasi palveluja ja harrastusmahdollisuuksia.
Suurehko kelohuvila (375 m2, kaksi kerrosta) on ollut TUKO:n edustusmajana ja toimii nyt peruskorjauksen jälkeen vuokrakäytössä. Vuodepaikkoja on yhteensä 12 hengelle sekä muutama lisävuodepaikka alle 4 -vuotiaille. Luonnollisesti kohteesta löytyy lapsivarustus sekä ulkoilua varten erilaisia varusteita, kuten lukuisia suksipareja monoineen sekä sadevaatteita. Vapaa-aikaa voi viettää myös biljardi-pöydän ääressä.
Rukarinne on varustettu hyvin myös työskentelyä varten. Oleskelutilan suuri 52″ televisio toimii monitorina, ruokailupöydän ääressä voi pitää kokousta ja ryhmätyöskentelyyn löytyy sopivia tiloja. Jos haluat työn lomaan hieman Lapin eksotiikkaa, sitä saadaan luonnon helmassa, jännittävällä ja rentouttavalla safarilla!
Majoituspalvelujen lisäksi
- catering -palvelut
- ohjelmapalvelut
- hissiliput
- kauppareissut
- kuljetukset
- liinavaatteet sekä loppusiivous sisältyvät vuokrahintaan
Rukarinne sijaitsee melkein Rukan ytimessä
Rukan kylä on kävelymatkan päässä ja sieltä löytyy lukuisia ravintoloita, kauppoja, suksivuokraamoja ja mm. alko.
Etäisyyksiä
- Rukakeskus ja Rukan kylä 1 km
- Ruka Safaris, ohjelmapalveluyritys 50 m
- Rukamarket, bensa-asema ja Bosti-Baari 2,5 km
- Ruka Golf (9 reikää) 6 km
- Kuusamo Golf (18 reikää) 21 km
- Kelkka- ja hiihtoreitit 100-150 m
- Hissit 800 m